HALLOWEEN

Viime viikolla tulikin elettyä valehtelematta kaksi vuodenaikaan. Syksystä hypättiin talveen ja sieltä pikakelauksella takaisin sateen pariin. Aika mälsää, mä kun olisin tahtonut sen lumen pysyvän hiukan pidempää… Jos nyt tänä vuonna lumi tulisi edes ennen joulua vielä takaisin, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Vähän huvittaa muuten ajatella, että ensimmäisen ja viidennen kuvan välillä tosiaan on vain muutama hassu päivä.

Untitled

Viikonlopun harmautta piristi kuitenkin kummasti halloween bileet ja vieläpä ihan prikulleen teeman mukaisesti. Oli super kiva vihdoinkin päästä juhlimaan halloweeniä kunnolla asiaan kuuluvalla tavalla (vielä kun juhlapaikkakin oli sen näköinen!), joskin mun asu ehkä vähän meni normin ulkopuolelta. Hermoilin jo pari viikkoa etukäteen mun asun kanssa ja olinkin useaan otteeseen tilaamassa perus tylsää punahilkan asua (joka olis tullut varmasti vastaan joka toisella), mutta muutamaa päivää ennen viikonloppua mun sisko ehdotti, jos olisinkin merenneito. Pakko myöntää, että taisin innostua tästä melkeinpä heti, sillä pääsisin toteuttamaan lapsuuden haaveet merenneitona olemisesta – kiitos Summerin ja H2O:n. Selailin yhtenä iltana Pinterestistä hiukan inspiraatiota, käytiin vielä lauantaina Punanaamiossa ostamassa välttämättömät tarvikkeet ja ylhäällä näkyykin lopputulos. Asu oli kokonaan DIY ja voitteko kuvitella, että eniten rahaa meni hiussprayhin! Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli piilarit, mutta en uskaltanut niiden kanssa ottaa riskiä ja lähteä pelleilemään ensimmäistä kertaa pääpäivänä. Ne jääkööt siis ensi vuoteen, koska en ajatellut enää yhtenäkään vuonna missata näitä juhlia!

Toissaöinen kellojen siirto meinas muuten mennä multa ohi ihan kokonaan ja tästä syystä tehtiin mun kaverin kanssa kirjaimellisesti pikavisiitti illan pikkutunneilla vielä yökerhoon. Juhlapaikalla aika lens nähtävästi ihan vauhdilla ohi ja lähdettiin jatkamaan iltaa paljon suunniteltua myöhemmin. Mä vieläpä jotenkin kuvittelin, että tietysti kelloja siirretään tunnilla eteenpäin (lohduttavaa kuulla, etten ollut ainoa) ja tästä syystä mehän lähdettiin kotiin päin jo kolmen maissa. Oli kieltämättä aika hämmentynyt olo, kun tunnin kotimatkan jälkeen vihdoin nukkumaan mennessä tuli katsottua vielä puhelimesta kelloa ja se näytti taas kolmea :-D Hetki siinä tuli mietittyä onko tosiaan niin humalassa miltä ei todellakaan tuntunut vai onko sitä sekoamassa, mutta aika äkkiä kuitenkin välähti, että tosiaan niitä kelloja siirrettiin taakse- eikä eteenpäin. Kieltämättä on edelleen hieman tyhmä olo…

Pakko antaa vielä ennen Netflixiin siirtymistä erityismaininta Stranger Thingsin toiselle kaudelle. Tästä muodostu jo ensimmäisen kauden aikana äitityttäret -sarja ja aloitettiinkin tämän toisen kauden katsominen heti sen tultua perjantaina. Vaikka oon sanonut ehdotonta eitä kaikenmaailman fantasiasarjoille (mainittaakoot Game of Thrones) niin tää yllätti mut täysin ja oon aika ällikällä päähän lyöty. Stranger Things on nimittäin ihan mieletön ja mahtava sarja, eikä musta tätä pysty ylistää ollenkaan liikaa. Jos jostain syystä jollakin on mennyt tämä sarja ohi ettekä ole sitä katsoneet, niin tekisi oikein mieli vaatia, että tehkää se nyt.

Sellainen halloween viikonloppu. Energistä uutta viikkoa tyypit, maanantaista ja ikiharmaudesta huolimatta!

Share:

2 Comments

  1. jennika
    lokakuu 30, 2017 / 18:56

    kiva että taas postailet! kävin eilen läpi listaa seuraamistani blogeista ja mietin että ootkohan päättänyt lopettaa kun oli pitempi tauko välissä mutta mahtia että sun juttuja pääsee taas seurailemaan!

    • Jutta
      lokakuu 30, 2017 / 19:15

      Ompa ihana kuulla, että vielä joku muistaa (<3), vaikkakin oon elellyt aikamoista hiljaiseloa täällä blogin puolella. Nyt olis tosiaan oikeesti aktivoiminen paikallaan tän blogin suhteen, koska aikeissa ei todellakaan ole halua pistää tätä jäihin! Oonkin itseasiassa hiljaiselon aikana luonnostellut moniakin postauksia, joten enköhän ala tiputtaa niitä tässä pikkuhiljaa :-)

      Ps. Kiva, että kommentoit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *