Untitled
Tänään on ollut kyllä niin perinteinen maanantai, kirjaimellisesti. Aamulla kello jätti soittamatta eikä tietenkään herättänyt. Jouduin siis puoliksi heränneenä lähteä ajelemaan töihin päin ilman minkäännäköisiä aamutoimia tai ehostamista. Nopeesti vaan ensimmäiset vaatteet päälle mitkä käteen osui, kiireessä toimitettu hampaiden pesu, kone kainaloon ja menoksi! Selvästi siis toimistotyön plussa puolia nämä, kun ei niinkään ole väliä miltä siellä koneen takana näyttää.

Päivä näytti jo lounaan jälkeen muuttavan suuntaansa ihan hyvään suuntaan ja kelpo maanantaihin, mutta sitten töistä pois ajellessa ajoin sitten suoraan tolppaan. Siitä siis kätevästi luultavasti erittäin hehkeä (ja kallis) salaman saattelema kuva maanantai naamasta. Olis kieltämättä ihan mielenkiintoista nähdä tämä otos itsekin. Mä kyllä muistan (ei sillä, että kaahailisin :-D) jokaisen tolpan sijainnin mun työmatkalta, mutta tällä kertaa olikin sitten kunnon hämy pistetty. Bussipysäkille oli nimittäin parkkeerattu paku kera kameran. Kornista, mutta ajattelin mielessäni ennen tätä salaman välähdystä sattuisikohan kyseisen pakun edestä löytyä kenties poliisiauto, mikä olisi tämän menopelin pysäyttänyt, kunnes näin tummennettujen lasien läpi takaboksissa komeilevan kameran – cheers! Tässä on kuitenkin pienen pieni toivon kipinä viellä päällä, koska voin päästä pelkällä huomautuksella. Voi kunpa pääsisin…

Lohtua tähän päivään kuitenkin toi afterworkit salaattitreffien merkeissä ja odotettu ripsihuolto, mutta täytynee kuitenkin sanoa, että onneksi tää päivä on jo ohi. Huomista odotellessa, toivottavasti siitä tulisi hiukan parempi!

Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Olipas ihana viikonloppu pitkästä aikaa.

Pitkä metsälenkki koskella, Reino Nordin livekeikka, mansikkakakku tuoreilla mansikoilla, kunnon kotibileet vanhojen aikojen kunniaksi, paljon naurua, tanssimista muun muassa Anatuden tahtiin, epäonnistunut extempore -reissu (joka on aivan pakko päästä toteuttamaan tänä kesänä) ja aamu seitsemään asti venynyt lauantai ilta. Ajankulu katosi siis aika lahjakkaasti aamuun saakka kenenkään huomaamatta, tästä saaneen varmasti vaan kiittää aika super hyvää seuraa!

Näitä viikonloppuja saisi olla enemmän, on mulla vaan maailman parhaat ystävät ♥

Untitled

Vaihdoin alkuvuoden tienoilla hormonaalista ehkäisyä migreenin takia ja kuten olikin hieman odotettavissa, migreenin paikan ottikin tästä sitten kätevästi akne. Söin e-pillereitä lähemmäs kolme vuotta ja niiden aloitettua mun iho koki (yllätys, yllätys) ihmeparantumisen. Se olikin sitten sen ajan ainoata herkkua, muu ei niinkään ja ymmärrän sen nyt vasta jälkikäteen varsin hyvin. Vaihdoksen myötä myös odotetusti mun keho reagoi tähän aika odotetulla tavalla, eli puskien kaiken epäpuhtauden esiin. Ja voi kuulkaas, osasin odottaa tulevaa, mutta se olikin kaikkea muuta mitä oletin. Mun otsa oli finnien peittämä sekä myös selkä. Selkä, mikä on aina ollut virheetön, olikin nyt täynnä epäpuhtauksia! Koin myös ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä) kertaa, kuinka finnit on oikeasti kipeitä ja kunnon paiseita.

Tällä hetkellä oon saanut mun otsan lähes täysin kuriin ja selkä on hieman vielä vaiheessa, mutta voittamaan päin ollaan. Selän pelastaja on ollut monista purnukoista huolimatta meidän kylppärissä vuosia koskemattomana pysynyt suolasaippua! Siis voitteko kuvitella, alle viiden euron suolasaippua on ollut loistava apu mun ihonhoidossa. Tämän käyttämistä en ole säästellyt, sillä eron huomaa jo muutamassa päivässä. Muutamaa pikkunäppylää lukuun ottamatta jäljellä on enää oikeestaan pelkät arvet.

Untitled

Suolasaippua siis kaikessa yksinkertaisuudessaan hoitaa ihoa luonnollisesti. Suolan pitäisi puhdistaa ja desinfioida ihoa kevyesti samalla ylläpitäen sen kosteustasapainoa, vaikka voisikin luulla toista! Sen mineraalit myös ravitsee ja parantaa ihon hyvinvointia. Tästä suolasaippuasta on kuulemma apua myös mm. atopiaan, psoriin ja kuivaan ihoon, mutta mulla on kokemusta vaan epäpuhtauksista. Nimestä huolimatta kannattaa muistaa, ettei suolasaippua meikkiä poista, tai mitään muutakaan. Tämä on siis enemmänkin ihonhoitoa varten, mitä iho tulee rakastamaan.

Mä käytän suolasaippuaa aina suihkun jälkeen iltaisin kasvojen puhdistuksen jälkeen hieromalla suolaa suoraan ongelma-alueisiin antaen sen lopulta kuivua iholle. Usein annan olla myös yön yli, ainakin selässä. Kasvoissa saatan pitää naamion tavoin 15-30 minuuttia ennen huuhtelua. Tätä siis joka päivä suihkun jälkeen, oon nimittäin huomannut, että säännöllinen käyttäminen on kaiken A & O.

Uskomaton teho, luonnollisuus ja edullinen hinta — kolme kärpästä yhdellä iskulla!