Marraskuun ensimmäinen ja mikäs olisikaan sen mukavampaa näin sään kylmetessä ja pimentyessä, kun käpertyä sängyn uumeniin horrokseen jonkun hyvän sarjan parissa? Ite oon ollut koukussa Netflixin ihmeelliseen maailmaan siitä asti, kun se löysi tiensä meikäläisen tietoisuuteen. Vaikka välillä onkin sellainen fiilis, ettei sieltä enää tahdo löytää mitään katsottavaa ja kaikki on jo nähty, niin kyllä sitä vielä näin muutaman vuoden (kieltämättä pienen kaivamisen) jälkeenkin löytää uusia sarjoja, mitä ihan mielellään pistää pyörimään. Tässäpä siis muutama vinkki mun lempisarjoista, joita on tullut ruudun tällä puolella tapitettua. Yhtä lukuunottamatta kaikkien pitäisi löytyä Netflixistä.

Untitled

Homeland. Palkittu draama-/trillerisarja, johon jää kieltämättä jo heti pilottijakson jälkeen koukkuun! Sarja kertoo merijalkaväen sotilaasta Nicholas Brodysta, joka palaa kahdeksan vuoden sotavankeuden jälkeen takaisin kotiin. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön omaava CIA:ssa työskentelevä Carrie kuitenkin uskoo al-Qaidan käännyttäneen sotilaan puolelleen ja epäilee häntä terroristiksi. Tuloksena on kaikkea muuta, kun mitä katsojana voisi olettaa: paranoidi rakkaustarina.

How To Get Away With Murder. Yhdysvaltalainen draamasarja, jonka päähenkilöinä toimivat puolustusasianajaja ja professori Annalise Keating sekä hänen rikosoikeuden kurssilta viisi opiskelijaa: Asher, Wes, Laurel, Connor ja Michaela. Opiskelijat pääsevät “oikeiden juttujen” pariin työskennellessään Annalisen firmassa. Pian opiskeluista on muutakin hyötyä, sillä neljä opiskelijoista sotkevat sormensa murhatapaukseen ja joutuvat peittelemään opiskelujen ja töiden ohella myös omia tekosiaan.

The Good Wife. Sarja keskittyy Alicia Florrickiin, jonka puoliso, valtionsyyttäjä Peter Florrick, joutuu vankilaan julkisen seksi- ja korruptioskandaalin vuoksi. Alicia palaa takaisin entisen työnsä pariin puolustusasianajajana rakentaakseen uudelleen maineensa ja elättääkseen kaksi teini-ikäistä lastaan.

Frequency. Mitä jos? Naispoliisi Raimy Sullivan saa vanhan radion avulla yllättäen yhteyden vuodessa 1996 elävään isäänsä Frankiin. Raimy pystyy varoittamaan isäänsä lähellä häämöttävästä kuolemaan johtaneesta tapaturmasta. Kopeloidessaan menneisyyttä Raimy käynnistää ikävän tapahtumasarjan, sillä samanaikaisesta muuttuu myös Raimyn nykyhetki, usein myös huonompaa suuntaan. Raimy ja isänsä Frank alkavat isän henkiinjäämisen lisäksi myös yhdessä jahdata sarjamurhaajaa kahdessa eri aikatasossa.

Broadchurch. Pienen rannikkokaupungin Broadchurchin idylli rikkoutuu, kun nuori, vasta 11-vuotias poika murhataan. Pojan, Danny Latimerin, ruumis löydetään rannalta jyrkänteen alta. Rikosta alkaa selvittämään kaupunkiin vastikään saapunut rikoskomisario Alec Hardy yhdessä paikallisen Ellie Millerin kanssa. Erittäin tiiviissä pikkukaupungissa jokainen saa vuorollaan epäillyn leiman, ennen rikoksen tunnustusta.

Designated Survivor. Poliittinen trilleri, joka alkaa heti kaoottisesti. Kansakunnan tila -puheen aikana tapahtuneen räjähdyksen vuoksi Amerikan hallituksen jäsenet menehtyvät presidenttiä myöten. Samalla sekunnilla valittuna selviytyjänä kaupunkiministeri Tom Kirkman nousee muiden odotuksien vastaisesti Yhdysvaltain presidentiksi.

OA. Mystinen tieteisdraama, jonka juonenkaari liikkuu hulluuden rajamailla. Sarja eksyttää katsojaa tahallaan ja tavallisesta poiketen oli vaikea ennustaa tulevia tapahtumia etukäteen. Sarja alkaa mysteerillä, kun nuori nainen heittäytyy sillalta alas ja selviytyy siitä hengissä. Myöhemmin käy ilmi, että kyseinen nainen on seitsemän vuotta sitten kadonnut sokea tyttö.

Riverdale. Draamasarja, joka keskittyy etenkin teinien elämään pikkukaupungissa nimeltä Riverdale. Pikkukaupungin muuttaa pysyvästi salaperäinen Justin Blossomin murha. Sarjan pääosissa nähdään Archie Andrews, jolla on vaikeuksia päättää jalkapallon ja musiikin väliltä. Betty Cooper, joka on “hiljainen naapurintyttö” joka on rakastanut pikkutytöstä asti Archieta. Veronica Lodge, joka muuttaa äitinsä kanssa Riverdaleen rahaongelmien takia. Jughead Jones, joka tulee ongelmaperheestä ja jonka isällä on alkoholiongelma. Sekä Cheryl Blossom, joka on lukion suosituin tyttö ja jonka kaksoisveli murhataan.

Prison Break (The Breakout Return)Tämä oli aivan pakko ängetä tähän mukaan, vaikka ei tosin löydykään Netflixistä vaan Ruutu plussasta. Täytyy kyllä myöntää, kun mä ensimmäisen kerran kuulin, että pako tulee jatkumaan ja pärähtää ruutuun uusineen jaksoineen, ihmettelin miten se on edes mahdollista. Neljäs tuottari loppui silloin aikoinaan sellaiseen kohtaan, että siitä on lähes mahdotonta jatkaa. Pako kuitenkin sai jatkoa ja hyvä niin, sillä tämä on yhtä hyvä kuin edeltäneet — ellei jopa parempi!

Toivottavasti näiden vinkkien avulla joku teistäkin löysi uutta katsottavaa!